Paikallisyhdistykset ja valtuustoryhmät vahvasti puoluejohdo

Keskustelua suomen sanoista, fraaseista ja käännöksistä.

Paikallisyhdistykset ja valtuustoryhmät vahvasti puoluejohdo

Viesti Jussi Halla-aho 18 Kesä 2017 21:31

Vaikka mediassa on uutisoitu perussuomalaisten valtuustoryhmien rakoilleen esimerkiksi Helsingissä, Espoossa ja Vantaalla, on vastavalitulla puoluejohdolla valtuustoryhmien sekä piiri- ja paikallisjärjestöjen enemmistön selkeä tuki.


Esimerkiksi Kirkkonummella, joka tunnetaan Sampo Terhon entisenä kotipaikkana, kukaan valtuutetuista ei ole loikkaamassa Terhon ryhmittymän riveihin.

– Kunnioitamme valintoja ja tuemme puheenjohtajistoa haastavassa tilanteessa, ryhmä toteaa.

Jäsenistön enemmistö päätti

Tilanne on sama Nurmijärvellä, jonka paikallisyhdistys seisoi vuosia paikkakunnalla asuneen Jussi Niinistön takana. Kukaan valtuustoryhmästä ei ole lähdössä perussuomalaisista.

– Uusi puheenjohtajisto on valittu demokraattisesti puoluekokouksessa perussuomalaisen jäsenistön äänten enemmistöllä. Kunnioitamme tehtyjä valintoja ja tuemme puheenjohtajistoa, sanovat valtuustoryhmän puheenjohtaja Maiju Tapiolinna ja paikallisyhdistyksen puheenjohtaja Jouni Maijala.

Samaa viestiä on tullut ympäri maata: perussuomalaiset seisovat puheenjohtaja Jussi Halla-ahon, puoluesihteeri Riikka Slunga-Poutsalon ja varapuheenjohtajiston takana.
Jussi Halla-aho
 

Palaa alueelle Suomi