Mielestäni sanaa eettinen käytetään virheellisesti sanan moraalinen synonyyminä. Vastaavasti epäeettinen-moraaliton.Eettinen tarkoittaa etiikkaa koskeva ja etiikka on filosofian osa-alue.
matti

Kielitoimiston sanakirja määrittelee sanan moraalinen muun muassa seuraavasti:

moraaliin kuuluva t. sitä koskeva, siveellinen, eettinen

Näin voisi olettaa että eettinen on sanan moraalinen synonyymi. Etiikka ja moraali eivät kuitenkaan ole synonyymejä kuten sanoitkin.

moi minä hakan sinut

maalaisjärjellä kysymys on ilmeisesti luokkaa,- "laillinen <>laiton" akateemisesti sivistyneessä muodossa.

Onhan eettinen ja moraalinen sanoilla selvä käsite-ero eli eivät ole synonyymeja, kuten ensimmäinen kirjoittaja totesi.

filosofia - etiikka - eettinen - (epäeettinen :D)
Siis etiikassa POHDISKELLAAN eettisiä (=moraalia tai etiikkaa koskevia) asioita.
Käsite epäeettinen olisi järjetön, koska sehän vain tarkoittaisi, että käsitellään kaikkea muuta maailmassa paitsi moraalisia tai eettisiä asioita. Toiminnan tavoitteet voivat olla eettisiä ja eettisissä tavoitteissa voi epäonnistua, mutta tavoitteet eivät voi olla "epäeettisiä". Tuota epäeettinen-sanaa käytetään paljon, vaikkei se useimmissa yhteyksissä tarkoita yhtään mitään. Kun noihin nettikirjoituksiin laittaa epäeettisen tilalle moraaliton, alkaa teksteihin tulla hieman järkeäkin.

moraali - moraalinen - moraaliton
Moraali taas on yksilön tai yhteisön selkeä KANNANOTTO oikeaan ja väärään. Koska on olemassa kannanotto, niin sen suhteen voi olla myös moraaliton. Moraalinen taas perustuu tähän moralisoituun eli tuomittuun käyttäytymiseen.

Edellinen vastaus on aika hyvä, joskin jättää yhden asian huomiotta. "Eettinen" toki voi tarkoittaa pelkästään adjektiivia, joka tarkoittaa "etiikkaan liittyvää" (tässä yhteydessä "epäeettinen" on älytön sana). MUTTA: etiikka voi myöskin määritellä, mikä on eettistä ja mikä on epäeettistä. Ja moraalinen/epämoraalinen tarkoittaa eri asiaa. Näiden käsitteiden eroa on monen hankala aluksi ymmärtää. Haluan tässä antaa maalaisjärkisiä esimerkkejä, jotka saattavat auttaa ymmärtämään näiden käsitteiden eron.

Filosofiassa on monia etiikan aloja, ja noilla aloilla saattaa olla aivan eri näkemyksiä siitä, mikä on eettistä ja mikä ei. Esimerkiksi on sairaanhoidon etiikkaa, lakijärjestelmän etiikkaa, jne. Ja niissä voidaan esimerkiksi pohtia, että onko armomurha ettistä, ja jossain haarassa todetaan, että on, toisessa, että ei missään tapauksessa. Haarassa, jossa sen todetaan olevan eettistä, voidaan jopa sanoa, että sen kieltäminen olisi epäeettistä. Etiikassa voidaan myös sanoa, että esimerkiksi on epäeettistä, jos asianajaja tai lääkäri rikkoo salassapitovelvollisuutensa.

Moraalisuus on taas sitä, miten yksilöt ja yhteiskunta reagoivat oikeuteen ja vääryyteen. Tai siis moraalinen käyttäyttyminen on käyttäytymistä, jossa he mielestään valitsevat oikean tavan käyttäytyä, tai käyttäytyvät oikeutetulla tavalla, ja tuntevat, että lopputulos on reilu ja oikeudenmukainen.

Esimerkiksi kaappaajan asianajaja, joka kertoo kaapatun omaisille, mistä kaapattu löytyy, vaikka tieto saattaisi olla eettisesti salassapidettävää, saattaa tuntea moraalisena velvollisuutenaan uhrata asianajajanuransa rikkomalla sen eettisiä sääntöjä, koska tuntee, että hänellä on moraalinen vastuu pelastaa syytön kaapattu kanssaihmisensä.

Niin, ja nyt vielä mennäkseni tuohon alkuperäiseen kysymykseen.

Usein ei ole kovin paha asia sekoittaa termit moraalinen/eettinen (tai niiden epä-muodot), koska sen todellinen tarkoitus on kuitenkin selvä asiayhteydestä (mutta olet toki oikeassa, väärinhän niitä käytetään). Mutta jos molemmat termit löytyvät samasta tekstistä, tulee niitä käyttää oikein, koska ne eivät todellakaan ole toistensa synonyymejä. Jos käyttää molempia termejä, kirjoittaja nimenomaan haluaa tehdä eron moraalisen ja eettisen välillä, koska ne eivät ole ollenkaan sama asia. Ja kun ymmärtää termien merkityksen, ei yleensä ole lainkaan vaikeaa valita, kumpi on oikein. Jos niitä käyttää väärin (yksinäänkin), saattaa tekstin merkitys olla varsin sekava sellaiselle lukijalle, joka ymmärtää niiden eron.

Edellä annoin esimerkkejä eron selittämiseksi. Tässä muutamia lisää:

"Moraalisuus" on subjektiivisempaa. Ihmisillä on hyvin erilaisia käsityksiä siitä, mikä on moraalista. Ihmiset päättävät sen, mikä on moraalista/moraalitonta sen perusteella, mikä heistä "tuntuu" olevan oikein, eikä tiukkojen sääntöjen mukaan, jotka joku on säätänyt. Esimerkiksi ennen kuin tuomitsee jonkun, moraalinen henkilö ottaa huomioon kaikki tapahtuman seikat, ja vaikka kirjaimellisen lain mukaan kyseessä olisi rikos, moraalinen tarkastelu saattaa vapauttaa syytetyn, koska kyseistä lakia ei tulisi jostain syystä kirjaimellisesti soveltaa, koska se olisi jotenkin kohtuutonta tai epäoikeudenmukaista kaikki asianhaarat huomioon ottaen. Moraalinen ihminen tekee aina (omasta mielestään) oikeudenmukaisen päätöksen käsillä olevassa tilanteessa--vaikka se olisi jotenkin sääntöjä vastaan (yleensä, koska säännöt koetaan jollain tavalla puutteellisiksi).

"Eettinen" on enemmänkin objektiivinen määritelmä, jonka etiikka määrittelee. Ja ko. etiikan haarasta riippuen, nämä määritelmät voivat erota toisistaan. Mietittäessä esim. edellä ollutta asianajajaa, joka pettää päämiehensä luottamuksen, kyseinen toiminta olisi epäeettistä, vaikkakin ehkä moraalisesti oikein (tai väärin, riippuen henkilöstä, jolta tätä kysytään). Eetikot määrittelevät tämän toiminnan epäeettiseksi, koska (1) päämiesten tulee tuntea voivansa uskoutua asianajajaansa (muuten se vaarantaa kaikkien oikeudet--ja tulevaisuudessa vastaavassa tilanteessa päämies ei kertoisi asiaa, ja tästä yhdestä kerrasta lähtien tulevaisuudessa tällainen käytös ei pystyisi pelastamaan ketään muuta kaapattua), ja koska (2) jos asia ei olisi näin, ei päämies tuskin olisi koskaan kertonut tietoa asianajajalleen alunperinkään (ja tässäkään tapauksessa ketään ei olisi pystytty pelastamaan). Tässä tapauksessa (kaappaus) eettisen käytöksen ei siis katsota pahentavan asiaa, koska ilman tuota sääntöä asianajajalla ei olisi tuota tietoa alunperinkään--ja jos asiaa ajattelee tällä logiikalla, ei kaapattu ole mitenkään huonommassa asemassa (vaikka tietysti tuossa yksittäistapauksessa voi ajatella, että hän onkin, jos ao. asianajaja olisi halukas rikkomaan eettisiä sääntöjä moraalisten tuntemustensa vuoksi, mutta päätyy olemaan tekemättä niin).

Ajatus on, että pitkän päälle eettinen käytös tuottaa parhaan tuloksen kaikille. Vaikka yksittäisessä tapauksessa saattaisi näyttää parhaalta rikkoa sääntöjä, saattaa tuo yksi kerta aiheuttaa paljon enemmän vahinkoa pitkän päälle, paljon useammille ihmisille.

Yksi hyvä viimeaikainen esimerkki oli kidnapatun Ingrid Betancourt:in ja 14 muun pelastaminen Kolumbiassa. Valitettavasti pelastavat joukot käyttivät Punaisen Ristin logoa, vaikka eivät olleetkaan Punaisen Ristin väkeä. Tämä hämäsi kidnappaajia, ja kaapatut pystyttiin pelastamaan. Pelastus oli toki moraalisesti oikein, mutta kriitikot valittavat Punaisen RIstin logon käyttöä epäeettisenä. Tämä sen vuoksi, että logon tiedetään tarkoittavan, että kyseiset joukot ovat siellä pelkästään antamassa humaanista apua--ja sen vuoksi väkivaltaisetkin joukot uskaltavat antaa näiden ihmisten tulla hoitamaan sairaita ilman hyökkäyksen pelkoa. Jos tätä turvaa ei myönnetä, kaapatut, jotka tarvitsevat sairaanhoitoa, eivät saisi sitä ollenkaan. Niin ollen tämän toiminnan pelättiin vaarantavan henkiä tulevaisuudessa, jos esimerkiksi kaappaajat eivät päästäisi lääkäriä hoitamaan sairastunutta panttivankia.

Tämän vuoksi vastaavaa rikkomusta tuskin tulee tapahtumaan uudelleen tulevaisuudessa. Moraalisesti oikeellinen pelastusoperaatio toteutettaneen tulevaisuudessa ilman etiikan sääntöjen rikkomista.

Yleensä juuri kiinnitämme huomiomme tällaisiin tilanteisiin, kun moraalisuus ja eettisyys näyttävät olevan ristiriidassa:

(1) Etiikan säännöt saattavat johtaa (ainakin näennäisesti) vääryyteen jotakuta kohtaan, ja ihmisissä syntyy vahva tunne, että tämä on väärin ja moraalitonta, ja että etiikan sääntö joko on väärin, tai siihen pitäisi jotenkin löytää ainakin tässä (ja vastaavissa) tapauksissa poikkeus, että moraalinen oikeus pääsee tapahtumaan. Eli toisin sanoen, joku on saattanut toimia eettisesti oikein, mutta johtaa (ainakin näennäiseen) moraaliseen vääryyteen. Esimerkiksi lappuliisa antaessaan parkkisakon täysin varattomalle, raihnaiselle, työttömälle työnhakijalle, kun tämä on vain yhden minuutin myöhässä, voi toimia tehtävässään eettisesti tehdessään näin, vaikka se monelle näyttää moraalisesti väärältä.

(2) Ja toisin päin, joku on saattanut toimia moraalisesti oikein tehdessään jotain, mutta eettisesti väärin. Esimerkiksi lappuliisa saattaa tehdä mielestään moraalisesti oikein, kun jättää sakon kirjoittamatta--mutta sitten saada itse potkut, kun toimi epäeettisesti, koska ei toiminut virkansa vaatimalla tavalla (olettaen, että hänellä ei käytännössä todellakaan ollut valtaa jättää sakkoa kirjoittamatta--en tiedä miten asia käytännössä on).

Ehkä hyvät nyrkkisäännöt:

Teon eettisyys/epäeettisyys voidaan päätellä vedoten etiikan sääntöihin, ja riippuu etiikan alasta ja säännöistä, joita kyseiseen tapaukseen sovelletaan. Jos olet asianajaja, tekojasi katsotaan asianajajien etiikan näkökulmasta. Lääkäreillä on lääketieteen etiikka. Jne.

Teon moraalisuus/epämoraalisuus taas on ihmisen itsensä päättämää/päättelemää, eikä siihen liity omaa tieteenhaaraansa, toisin kuin etiikka, joka määrittelee eettisyyden/epäeettisyyden (eli siis ei ole "moraliikkaa" joka määrittelee moraalisuuden-moraalittomuuden). Etiikka toki pohtii myös moraalisuutta, mutta teon moraalisuus perustuu teon moraalisuutta arvioivan yksilön (tai yhteisön) historiaan, kasvatukseen, uskontoon, oppeihin, kaikkeen, mikä muokkaa kyseisen yksilön/yhteisön ymmärtämistä siitä, mikä on moraalista tai moraalitonta. Ja vaikka varsinaista sääntöä ei mistään yksilön historiasta löytyisikään, tai jos yksilön moraaliset opetukset ovat ristiriidassa, pyrkii yksilö silti löytämään mielestään parhaan moraalisen lopputuloksen (eli ainakin löytää jonkinlaisen selityksen itselleen, minkä perusteella asian moraalisuus/moraalittomuus todetaan/perustellaan).

Tiivistettynä etikkaa tarkoittanee sitä, miten yksilö tuntee ajatuksen tai toiminnan olevan hyvää tai pahaa
ja moraali puolestaan sitä, miten yksilö tuntee ja tulkitsee ajatuksen tai toiminnan olevan yhteisöllisten sääntöjen mukaan oikeaa tai väärää.